Elämä edessä?

Olin kirjoittanut tämän jossain vaiheessa syksyä, mutta julkaisu oli jäänyt. Menkööt.

Luin eilen juttua pienestä poikavauvasta, joka vammautui leukemian hoitoon annettujen sytostaattien vuoksi. Annos, jonka poika sai, oli tappava jopa aikuiselle miehelle. Surullista. Lämmin ajatus tuolle perheelle. Samoin tuota poikaa hoitaneille hoitajille. Tuskin syy oli hoitajissa. En voisi ikinä päästä tuollaisen yli.  En äitinä, enkä hoitajana. Poika oli saanut ainakin osan kuulostaan takaisin, joten toivotaan, että ajan kuluessa myös näkö ja toimintakyky palaisi.

Muistan, kuinka mieheni äiti laski aina vastasyntyneen lapseni sormet ja varpaat tullessaan katsomaan meitä synnärille. Tuolloin ajattelin sen olevan hupsua hössötystä.
Elämä opettaa. Lapsen terveys on toki oletus, muttei itsestäänselvyys. Omat muksuni ovat selvinneet koulutielle muutamilla korjausleikkauksilla, nivustyrän tai nilkan korjaus on melko pieni juttu.
Nyt koulua käy kolme energistä, tervettä lasta. Kiitos kohtalo.

Terveys on kumma asia. Usein sitä tulee ajateltua vasta, kun ongelmia ilmenee. Itse olen painiskellut terveyteni kanssa viime vuosina liikaakin. Opettelen elämään asioiden kanssa ja "ne menee siinä sivussa". Mutta siinä vaiheessa kun toinen käteni alkoi kesällä oireilla ja työnteko jäi, pysähdyin vasta asiaa ajattelemaan. Kuinka itsestään selvänä sitä terveyttään pitääkään?

Asiasta kukkaruukkuun.
12v esikoiseni on tietoa imevä miehen alku. Kuinka usein hän avaakaan silmäni jollekin asialle. Asioille, jotka arjen pyörityksessä helposti unohtuu.
Kukapa meistä ei aina haluaisi jotain? Uuden vaatteen, puhelimen tai muuta hömppää.
Taannoin sain kommenttia astioista. Haaveilen GreenGaten mukeista kauniissa keittiössä. Poikani hoksasi huomauttaa, että onkohan sillä oikeasti mitään väliä millainen se kuppi on,josta kahvini juon? Minulla sentään on kuppi. Ja kuppiin kahvia. Ollapa onnellinen siitä kupista ja kahvista. Aivan. Kaikilla ei ole sitäkään.

Toki jos alkaisi kaikesta noin ajatella, tulisi tuskaa joka asiasta. Meillä on asiat Suomessa hyvin. Useimmilla on kuppi, ja kupissa kahvia. Oli kuppi sitten millainen hyvänsä, kahvin merkki sitä mitä on itse valinnut.
Ongelmat on erilaisia. Eri perheissä, eri maissa, eri kulttuureissa.
Silti on toisinaan hyvä herätä miettimään sitä kaikkea mitä meillä jo on.  Varmasti ne kauniit kupit antaa hyvää mieltä, sitä en sano. Ja varmaan jatkossakin himoitsen kuppeja, materiaa, ja kaikkea muuta. Koska meidän ongelmat on pieniä.

Onnea on ajattelevainen poika ❤