Keneltä meiltä ei ole kysytty "mikä sinusta tulee isona"? Väitän, että heitä, joilta tätä ei ole kysytty, on vähemmän kuin niitä ihmisiä, jotka eivät tiedä kuka Aku Ankka on. Pieni ihminen tuntee muutaman ammatin ja vastatessaan valikoi mieluisimman niistä.
Minä halusin kuulemma määrätietoisesti aina olla leipuri. En kiellä, ettenkö toisinaan viihtyisi keittiössä, saatikka nauttisi siitä, kun ihmiset kiittävät aikaan saannoksistani. Mutta että olisin pyöreä, aavistuksen hikinen,punaposkinen leipuri uunien keskellä aamuyöllä? Ei houkuttele.
Minun kerrottiin myös huokailleen päiväkodin ikkunalla, kun "solttupojat" kävelivät Kasarmilta lomilleen alikäytävästä silloisen kotikaupunkini keskustaa kohti. "Isona menen solttupojan kanssa naimisiin", olin vakuutellut päivästä toiseen.
Ei siinä sitten koskaan käynytkään niin. Lasteni isä sai aikoinaan asepalvelusta vapautuksen, joten en koskaan edes ollut "inttileski".
Viimeiset 15vuotta olen vastannut tuohon kysymykseen vain itselleni. Mikä minusta tulee isona? Luulin, että kolmekymppisenä kokisi jo olevansa aikuinen, mutta vieläkään en alleviivaa sitä.
Vaikka ammatillinen pätevyys on tullut vahvasti hankittua hoitoalalla, kysyn itseltäni edelleen... Mikä minusta tulee isona?
Liekö valitsin aikoinani väärin ja jonain päivänä vaihdan 4 hoitoalan tutkintoani johonkin aivan muuhun, tai sitten mieleni tarkoittaa kysymyksellä jotain aivan muuta.
Olen sentään löytänyt liudan sanoja vastaukseksi. Minusta tulee isona "pieni". Siis se sellainen ulkoisesti kiinteämpi, urheileva ja välillä heikoksikin uskaltautuva "pikkuvaimo". Sellainen, jonka turvallinen mies ottaa illalla kainaloon mielellään. Sellainen, joka uskaltaa ottaa apua vastaan.
Minusta tulee isona myös rikas. No ei edes tarvitse olla rikas rahallisesti, kunhan olisi aina se haaveilemani pesämäinen koti pään päällä ja perheellä se määrä materiaa, että pärjää. Niin ja olishan se kiva, jos leivän päälle saisi muutakin kuin ylähuulen.
Mutta rikkauttakin on useampaa sorttia, pelkkä raha ei ole rikkautta. Haluan olla rikas tunne-elämältäni. Osata nauttia jokaisesta päivästä ja mielellään useammastakin hetkestä päiväni aikana. Siitä, kun sataa ja tympii, siihen, kun aamulla herää oma mies vierellään.
En tunne montaakaan ihmistä, joka ei lottovoittoa toivo. Itse en sitä halaja. Väitän, että elämä köyhtyisi aikatavalla.
Vaatimattoman lapsuuteni vuoksi en osaa haluta. Ette ehkä tulleet ajatelleeksi, mutta yhtä hyvin olisin voinut aloittaa kirjoituksen kysymällä "miksi sinä haluaisit tulla isona?". Haluaisin. Tekisi mieleni kirjoittaa tähän, että haluta saa, muttei se taivaalta tipu. Miksen siis samantien kysynyt Mikä minusta TULEE isona?
Väitän, etten ehkä koskaan ole valmis. Aikuinen.
Kenties jatkan kasvuani vielä pitkään.
Moni ikäiseni osaa samaistua tähän.
Ollaan yhdessä keskeneräisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti